Aika kaiken aikaa

Koreografien ajatuksia:

 

Niina Airaksinen

Keskiajan musiikin teoria, erityisesti planeettojen ratojen vaikutus intervalleihin ja musiikin muihin numeerisiin ilmiöihin, sykähdytti minut liikkeellistämään avaruuden kiehtovia ilmiöitä koreografiaan. Ihmistä on aina kiinnostanut taivaiden ilmiöt sekä kaukoputkilla katsottuina että hengellisin silmin tutkittuina.

Kiinnostavan matemaattisen perustan päällä keskiajan musiikki on myös hämmästyttävän rikasta dynaamisuudessaan - on jykevää rokkenrollia, viiltävää kauneutta ja sympaattista hiljaista rauhaa - jotka kaikki kutittivat liikehermoani kutomaan liikkeellisen kudelman keskiajan kiehtovista ilmiöistä, siinä määrin, kun rajallinen tutkimusmatkani ajan historiaan, ihmiskuvaan ja kuvataiteisiin antoivat siihen evästä. Koreografiani on siis poiminto itselleni pintaan nousseista keskiajan aineksista.

 

Satu Tuittila

Koreografiaani ovat ensisijaisesti innoittaneet keskiajan musiikki ja Turun linnan kaunis ja puhdas tila. Keskiajan musiikki vertautuu itselleni mielenkiintoisella tavalla nykymusiikkiin poikkeamalla duuri- molli tonaliteetista, soitinten äänenvärien mielenkiintoisuudella, jännittävillä rytmityksillä sekä improvisaation käytöllä.

Taustatyönä olen lukenut keskiajan maailmankuvasta, tutustunut kuvataiteeseen ja trubaduuri runouteen. Linnanrouvien vahva asema miesten ollessa sodassa tai ristiretkillä, yksisarvisen symbolit, uskonnollisuuden ja maallisen lihallisuuden ristiriidat ovat olleet kiinnostavia taustatekijöitä. Koreografiani on kuitenkin abstraktia tanssia, jonka liikelaatuihin ja rakenteellisiin ratkaisuihin olen hakenut rakennusmateriaalia taustatutkimuksistani.

 

Taustaa teoksen musiikille:

Taustaa Aika kaiken aikaa -teokselle ja sen musiikille:

Kirjoittanut Uli Korhonen ja Anneliina Koskinen

 

"Mennyttä aikaa ei enää ole olemassa ja tuleva aika ei ole vielä tullut.

Mutta nykyaika, jos se aina olisi nykyistä eikä muuttuisi menneeksi, ei

enää olisi aikaa, vaan ikuisuutta. Jos nyt siis nykyaika vain sen vuoksi on

aikaa, että se muuttuu menneisyydeksi, kuinka voimme silloin väittää, että

se on olemassa, jos sen ainoa olemisen peruste on siinä, että se ei enää

tule olemaan." Aurelius Augustinus (354-430)

Musiikilla oli antiikin kreikkalaisessa kulttuurissa keskeinen asema ja joitakin katkelmia musiikista nuottikirjoituksena on säilynyt nykyaikaan asti. Kreikkalaiset moodit tulivat keskiajan kirkkomusiikin perustaksi ja sitä kautta muodostavat nykyisen taidemusiikin perustan. Aika kaiken AIKAA -teos alkaa antiikin aikaisella laululla "Keklyt Helikona" yleisön astellessa saliin.

Musiikki yhdistettiin jo varhain maailmankaikkeuteen ja matematiikkaan. Siihen liitettiin myös erilaista lukuihin liittyvää mystiikkaa. Matematiikan ja musiikin yhteys ilmeni mm. kiinnostuksena viritysjärjestelmiin. Kreikkalaisen matemaatikon Pythagoraan (582-496 eaa.) kehittämä viritysjärjestelmä loi pohjan myöhemmin syntyneille järjestelmille. Pythagoras havaitsi intervallien suhteisiin liittyvän pulman: kun perussävelestä edetään 12 puhdasta kvinttiä ylöspäin, tullaan säveleeseen, joka on hivenen perussävelen puhdasta oktaavikerrannaista korkeampi. Tätä eroa kutsutaan yhä nimellä Pythagoraan komma. Ero johtuu oktaavien ja kvinttien mittajärjestelmän erilaisuudesta. Oktaavit ovat

värähdystaajuudeltaan kahden potensseja, kvintit kolmen monikertoja. Samasta

sävelestä lähtevät oktaavi- ja kvinttisarjat eivät milloinkaan kohtaa. Pythagoras kuitenkin perusti oman järjestelmänsä puhtaisiin kvintteihin. Järjestelmä toimi hyvin keskiaikaisessa yksiäänisessä laulussa, samoin kvintti- ja kvarttiharmonioihin pohjautuneessa varhaisessa moniäänisyydessä. Kun musiikissa myöhemmin siirryttiin terssiharmonioihin, pythagoralainen järjestelmä sai väistyä.

Pythagoras loi ajatuksen maailmankaikkeuden, ihmisen ja musiikin perustumisesta lukusuhteisiin. Opin mukaan planeettojen tuottama musiikki (sfäärien harmonia), planeettojen ja auringon etäisyydet maasta sekä niiden kiertonopeudet olivat keskenään samoissa suhteissa kuin diatonisen asteikon sisältämät intervallit. Musiikilla ajateltiin olevan kosmologinen alkuperä niin, että Maasta kaukaisin planeetta Saturnus vastasi kielen suurinta pituutta ja matalinta säveltä 1:1, seuraava planeetta oktaavia 2:1,

Seuraava kvinttiä 3:2 jne. Maan kuu oli lähin eli soi korkeimpana ja kielen lyhimmällä värähtelevällä pituudella.

Aikoinaan eurooppalaiset uskoivat sfäärien musiikkiin. Auringon, Kuun ja planeettojen uskottiin kiertävän jokaisen omassa kristallikehässään. Näiden kehien suhteet olivat Pythagoraan oppien mukaisesti samat kuin kielisoittimien harmonia ja niinpä ajateltiin taivaankappaleiden liikkeiden aiheuttavan taivaallista musiikkia, joka tosin ei ollut ihmiskorville kuultavaa.

Boethius Dacialainen (n.1240-1290) toimi linkkinä kreikkalaisroomalaisen ja keskiaikaisen musiikin teorian välillä. Boethiuksen työn kautta pythagoralainen idea musiikista matemaattisten suhteiden järjestelmänä vakiintui skolastikkojen ajatuksilla, jotka nostivat spekulatiivisen tieteen tunteisiin vaikuttavaa taidemusiikkia korkeammalle. Musiikki jaoteltiin kolmeen eri luokkaan:

musica mundana (sfäärien musiikki)

musica humana (ihmisen sielun ja ruumiin musiikki)

musica instrumentalis (äänen fyysinen ilmiasu, sävelten matemaattiset intervallisuhteet)

Musica mundana ilmentää sopusointua, taivaankappaleiden liikeratojen säännöllisyyttä, vuodenaikojen vaihtelua, kaikenlaisen järjestyksen ylläpitoa. Se on makrokosmoksen rationaalinen selitys, joka saa ilmiasunsa intervallien numeerisissa suhteissa:

unisono (C) 1:1

oktaavi (C-c) 1:2

kvintti (c-g) 2:3

kvartti (g-c1) 3:4

suuri terssi (c1-e1) 4:5

pieni terssi (e1-g1) 5:6

suuri seksti (g-e1) 3:5

Aika kaiken AIKAA-teoksen innoittajana on ollut juuri sfäärien harmonia, musiikkiin piilotetut matemaattiset kaavat ja niiden suuri merkitys keskiaikaisen ihmisen elämään. Yllä esiteltyjen suhteiden muodostama niin kutsuttu "yläsävelsarja" (englanniksi harmonics) syntyy mm. soittimen kielen värähtelystä. Kieli värähtelee koko pituudellaan, mutta myös kielen osat värähtelevät. Tämä tarkoittaa sitä, että kielen puolikkaat, kolmasosat, neljäsosat, jne. tuottavat omat sävelkorkeutensa, jotka sulautuvat perusäänen osiksi. Yhteensä ne muodostavat sen kokonaisuuden, joka koetaan sävelkorkeutena ja äänen värinä.

Koska intervallien jumalallinen alkuperä aiheutti tiukkoja ja rajoittavia sääntöjä sopivien (oktaavi, kvintti, kvartti) ja epäsopivien (mm.terssit) intervallien takia, säveltäjät panostivatkin runsaasti rytmityksen kehittämiseen, koska siinä nähtiin seuraava uusi mahdollisuus viedä sävellystekniikkaa eteenpäin. Motetti sai alkunsa gregoriaanisen kirkkomusiikin clausula –muodosta 1200-luvulla Pariisin Notre Damen katedraalissa, säveltäjä Pérotin ja hänen aikalaisiensa toimesta. Tästä kehittyi 1300-luvulle tultaessa isorytminen motetti. Isorytmiikka on keskiajan musiikissa syntynyt sävellystekniikka, jossa melodiaa esittävä ääni, eli tenori, koostuu samanlaisina toistuvista rytmillisistä kuvioista. Tätä toistuvaa rytmistä kuviota nimitetään taleaksi. Sävelteoksessa se yhdistetään toistuvaan melodiseen kuvioon coloriin, joka on yleensä pituudeltaan erilainen kun talea. Isorytmiikka muistuttaa viime vuosisadan sarjallisuutta, numerosuhteiden määräämää sävellystekniikkaa, jossa teos rakentuu etukäteen säädettyjen rytmisten parametrien ja sävelrivien varaan.

Aika kaiken AIKAA – teoksen musiikki on rakennettu niin, että se esittelee sekä keskiajan musiikin ja sen teoreettisen kreikkalaisen esiäidin ankarimpia muotoja että sen improvisatorisia aspekteja. Koska nuottikirjoitus kehittyi varsin hitaasti, kesti aikansa ennen kuin nuoteille saatiin tallennettua tarkasti kyseessä olevan laulun melodialinja. Kyse ei kuitenkaan ole nuottikirjoituksen puutteellisuudesta, vaan erilaisesta tallennustraditiosta, joka jatkui osittain vielä barokin aikanakin kenraalibasson muodossa. Koko tiedonvälitys kulki pitkään suullisena ja muistiin kirjattiin vain oleellisin.

Maallisessa musiikissa perkussioiden käyttö oli tavanomaista kuten nykyäänkin, mutta tuntematonta se ei ollut kirkon piirissäkään. Hildegard Bingeniläinen (1098-1179) mainitsee teksteissään useita soittimia, joiden mukana kehärummun, jonka hän katsoi kuvastavan muodollaan ja käyttötavallaan paastoavan ihmisen kuivaa selkänahkaa ja henkistä kurinalaisuutta.

Liitämme rytmin ajatuksissamme aikaan. Jotain tapahtuu jossain tahdissa, alkaa jostain ja loppuu johonkin. Toisinaan kaikki ikään kuin toistuu jälleen alusta. Samalla lailla koko aikakäsitystä voidaan tarkastella myös keskiajalla. Toisaalta oli olemassa ajatus ajasta, jonka Jumala on luonut ainutkertaiseksi ja ihmisen pelastuksen vuoksi ja joka alkoi luomisesta ja päättyi maailman loppuun. Toisaalta Jumala itse oli ajan ulkopuolella ja iankaikkisuus ympäröi maallista aikaa molempiin suuntiin. Toisaalta vuodenajat toistuivat, ihmisiä syntyi ja kuoli, lineaarisen ajatuksen sisällä kulki lyhyempiin jaksoihin ja siten helpommin käsitettäviin mittoihin mahtuva syklinen ajatustapa. Kirkkoisä Augustinus (354-430) pohtii Tunnustuksissaan pitkästi ajan käsitettä ja sen mittaamisen vaikeutta.

"...Herra, me huomioimme ajan välejä ja vertaamme niitä keskenään ja

sanomme toisia pitemmiksi, toisia lyhyemmiksi. Mittaamme myös, paljoako lyhyempi

tai pitempi on tuo aika kuin tuo toinen ja sanomme: tuo on kaksi tai kolme

kertaa niin pitkä kuin tuo, tai: molemmat ovat yhtä pitkät. Mutta me

mittaamme vain ohitse meneviä aikoja, kun havainnoillamme niitä mittaamme.

Kuka sen sijaan voi mitata menneitä aikoja, joita ei enää ole, tai tulevia,

joita ei vielä ole? Jollei ehkä joku rohkene väittää voivansa mitata

sellaista, mitä ei ole olemassa. Aikaa voidaan siis havaita ja mitata, kun

se menee ohitse, mutta ei sitten enää, kun se on jo ohitse mennyt, koska

sitä ei silloin enää ole olemassa. Minä vain kyselen, Isä, minä en väitä

mitään."

Nykyaikana meillä on olemassa mahdollisuus taltioida ohitse kulkevasta ajasta sen kuva ja sen ääni, mutta silti paljon hetken kokemuksesta jää ikuisesti ohitse kulkevaksi. Muistimme voi sen säilyttää, subjektiivisena aisti- ja tunnehavaintonamme, mutta sellaisena se tulee ja menee. Esittävä taideteos, kuten tanssi tai musiikki toimii täten. Se tulee ja menee. Sen pääpiirteet voi tallettaa ja toistaa, mutta täysin samanlainen se ei

koskaan ole kahta kertaa. Samoin jokainen mukana olija kantaa siitä jälkikäteen

aivan omanlaistaan muistikuvaa. Kirkko, joka keskiajalla oli varsin voimakas auktoriteetti elää kirkkovuoden aikana kaiken preesensissä: jouluna Kristus syntyy, pääsiäisenä hän nousee ylös, ehtoollisessa kirkkokansa vastaanottaa elävän Kristuksen nyt. Tällä kirkko haluaa painottaa Jumalan ajatuksen ja täten hänen tekojensa ajattomuutta. Ne voivat tapahtua aivan yhtä hyvin nyt, 2000 vuotta sitten tai 1000 vuoden päästä. Ajan – itsenään - mysteeri on ratkaisematon.

Esimerkkejä Aika kaiken aikaa -teoksessa käytettävästä musiikkimateriaalista:

Keklyt Helikona – kreikkalainen ajalta ennen ajanlaskumme alkua

J´ai les maus d´amours /Que ferai / In speculum – keskiaikainen

rondomotetti

Au renouvel du tens – lai-muotoinen pastoraali 1200-luvun Ranskasta, Anon.

Deus in adjutorium – conductus 1200-luvun Ranskasta, Anon.

Pange melos lacrimosum – conductus ja cauda 1200-luvun Ranskasta, Anon.

O virgo splendens – kaanon kokoelmasta Llibre Vermell de Montserrat

1300-luvulta

Amor potest conqueri – motetti kokoelmasta Llibre Vermell de Montserrat

Sederunt – Organum Quadruplum Tapaninpäiväksi, Perotinus

Lamento di Tristano – italialainen keskiajalta

Fumeux Fume par fumee – kolmiääninen rondo, Solage (n.1370-1390)

Hildegard Bingeniläinen (1098-1179) runous ja musiikki