KUUKAUDEN TANSSITAITEILIJA

Huhtikuun kuukauden tanssitaiteilija

Kai Lehikoinen

 

Kai Lehikoinen on turkulainen tanssialan moniottelija. Hän on kirjoittanut väitöskirjan poikien tanssikasvatuksesta (Ph.D. Surrey University, 2004) ja johtaa tällä hetkellä Teatterikorkeakoulun täydennyskoulutus- ja kehittämispalveluja. Hän on nyt toista kertaa valtion tanssitaidetoimikunnan jäsen.

Lehikoisella on laaja tanssin pedagoginen ja hallinnollinen työtausta. Hän on toiminut mm. Varsinais-Suomessa tanssin läänintaiteilijana sekä vastannut koulutuksista Turun konservatoriossa, Turun taideakatemiassa ja Tukholman Danshögskolanissa.

Kai Lehikoinen on tehnyt 15 tanssiteosta, joista voidaan mainita mm. Heijastuksia (1997), BI 4U a life (1996) ja Kerttu (1991) sekä Tanssiteatteri Erille tehdyt Seiniä (1994) ja Oppimiskokemuksia (1990). Teattereissa hän on tehnyt tansseja Vihan hedelmät musiikkinäytelmään Turun kaupunginteatterissa (1994) ja Lilla Skräckaffären musikaaliin Åbo Svenska Teaterissa (1990). Lehikoinen on itse tanssinut osassa omia teoksiaan lisäksi myös mm. Annette Arlanderin, Mirja-Liisa Herhin, Tiina Lindforsin, Ritva Saastamoisen ja Jeanne Yaskon teoksissa Suomessa sekä Claire Parsonsin teoksessa Ruosissa ja Jo’Ann Tuckerin teoksissa Yhdysvalloissa.

 

Kuva: Hanna Weselius

 

Kai innostui esiintymisestä lapsuuden idolinsa Peppi Pitkätossun myötä. Peppi merkitsi hänelle rohkeutta, ennakkoluulottomuutta, luovaa ajattelua, tervettä kriittisyyttä ja itsenäisyyttä. Tanssin pariin hänet innostivat Hollywood musikaalit ja 80 luvun musiikkielokuvat kuten John Travoltan Saturday Night Fever ja Grease. Tanssiharrastus lähtikin liikkeelle Suomelan tanssikoulun Travolta -tanssikurssilta.

Tanssiharrastus eteni ensin Helvi Aniaksen johdolla steppiin ja laajeni sitten nopeasti Turun tanssiyhdistyksen poikaluokan myötä balettiin ja jazztanssiin. Näyttämöllä Kai debytoi metsästäjän roolissa Jane Koskisen Tanssiteatteri Miimokselle valmistamassa Sudenmorsiammessa vuonna 1981.

Kai vietti vuoden vaihto-oppilaana Seattlessa, Yhdysvalloissa. Draamaopintojensa kautta hänet ohjattiin paikalliseen tanssikouluun, jossa hän treenasi tanssia päivittäin. Turkuun palattuaan tanssiopinnot jatkuivat tiiviisti Turun tanssiyhdistyksessä, jossa olivat alkaneet myös nykytanssin tunnit Sanna Tyyrin (nyk. Pohjonen) johdolla. Uusi tanssimuoto vei Kain heti mukaansa. Balettia hän opiskeli Mirja-Liisa Herhin opissa ja jazztanssia Riitta ja Ritva Saastamoisen tunneilla.

     

Kuvat teoksesta Bluff/ Kor. Claire Parsons, Claire Parsons Co.
Kuvassa: Conny Jansson (vas.) Sara Larsson ja Kai Lehikoinen

 

Kai Lehikoinen opiskeli Tukholman Danshögskolanissa 1985-1989 valmistuen tanssipedagogiksi pääaineenaan nyky- ja jazztanssi. Opintojensa aikana hän vietti viikot Tukholmassa ja kävi usein viikonloppuisin opettamassa eri puolilla Suomea. Tukholmassa hänelle tärkeitä opettajia olivat mm. Vanoy Aikens, Janice Brenner, Karen Levy, Gun Roman, Cecilia Roos, Thomas Berggren ja Jeanne Yasko.

Kahtena kesänä ja sapattivuoden aikana Kai opiskeli New Yorkissa nyky- ja jazztanssia sekä tanssikompositiota. New Yorkissa hänelle merkittäviä opettajia olivat José Limòn Companyn entiset tanssijat Ruth Currier, Betty Jones ja Clay Taliaferro, jazzopettaja Lynn Simonson ja koreografi Doris Humphreyn liiketeorian perinnettä eteenpäin välittänyt Ernestine Stodelle.

Valmistuttuaan Danshögskolanista 1989 Kai sai heti lehtorin viran Kuopion konservatoriosta. Turkuun hän palasi vuotta myöhemmin Turun ja Porin läänin taidetoimikunnan taiteilija-apurahan turvin. Vuosina 1991-1995 hän toimi osa-aikaisena läänintaiteilijana sekä freelance koreografina ja opettajana. Osana läänintaiteilijan työtään hän mm. organisoi Nykytanssia Turussa festivaalia toimien sen taiteellisena johtajana viiden vuoden ajan.

Keijut: Nina Renvall ja Kai Lehikoinen Annette Arlanderin teoksessa Tanssii keijujen kanssa.

 

1990-luvun lama ja freelance tanssitaiteilijan kannalta heikot tanssin rakenteet Turussa panivat Kain hakeutumaan jatko-opintoihin Englantiin. Hän suoritti Master of Arts tutkinnon Surreyn yliopiston tanssitutkimuksen laitoksella painotuksina nykytanssin koreografiset käytännöt ja tanssianalyysi. Valmistuttuaan hän palasi Turkuun toimien ensin konservatoriossa tanssin linjanjohtajana ja myöhemmin esittävien taiteiden koulutuspäällikkönä Turun taideakatemiassa.

Maisterin opinnot herättivät kiinnostuksen tanssin tutkimukselliseen puoleen. Kailla oli halu tutkia tanssin kulttuurisia merkityksiä ja ymmärtää syvällisemmin tanssin suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan. Tästä halusta syntyi vuonna 2004 väitöskirja mieheyden esittämisestä poikien tanssiopetuksessa. Peter Lang kustantamon kansainväliseen levitykseen julkaiseman Stepping Queerly? kirjan kautta Kai halusi kiinnittää huomion siihen, että miehisyys on perinteisiä stereotypioita monimuotoisempaa niin tanssissa kuin elämässä yleensä. On tärkeä ymmärtää, että on olemassa monenlaisia poikia. Jokainen poika kokee suhteensa tarjolla oleviin mieheyden malleihin omalla tavallaan. Kaikki pojat eivät halua samaistua kaavamaisiin mieheyden stereotypioihin, mikä kannattaa ottaa huomioon poikien tanssiopetusta järjestettäessä, Kai toteaa.

Väitöskirjatyönsä loppuvaiheessa Kai toimi kaksi vuotta koreografikoulutuksen osa-aikaisena koulutuspäällikkönä Tukholman Danshogskolanissa, missä hän myös opetti ja ohjasi opinnäytteitä. Viikoittaiset laivamatkat Tukholmaan päättyivät, kun Kai aloitti uudestaan läänintaiteilijana vuoden 2005 alusta.

Kerttu: Kristiina Lindroth ja Kai Lehikoinen Lehikoisen teoksessa Kerttu.

 

Tanssin aluekeskusasia nousi keskusteluihin valtakunnallisesti Suomessa ja Turussa noihin aikoihin. Kai Lehikoinen oli valmistellut asiaa läänintaiteilijana ollessaan Turussa jo 1990-luvun alkupuolella. Lama sotki silloin suunnitelmat. Tällä kertaa asia näytti etenevän ja Kai oli iloinen, että pääsi läänintaiteilijana jatkamaan hanketta. Kai näki tärkeäksi, että aluekeskus antaisi mahdollisuuden omaan taiteelliseen työskentelyyn tanssitaiteilijoille, jotka toimivat vakiintuneiden tanssiteattereiden ulkopuolella. Ajatuksena oli, että aluekeskuksen myötä tanssitaiteen tarjonta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa myös monipuolistuisi ja tulisi entistä paremmin eri yleisöjen ulottuville.

Läntinen tanssin aluekeskus perustettiin 2004 edistämään tanssin alueellista saatavuutta ja vahvistamaan freelance tanssijoiden työmahdollisuuksia Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Alkuvaiheessa Kai Lehikoinen toimi aluekeskuksen hallituksessa ja taiteellisessa toimikunnassa. Pettyneenä jatkuviin kiistoihin hän suuntasi töihin Helsinkiin syksyllä 2006.

Oppimiskokemuksia: Lassi Sairela ja Suvi Pohjonen Kai Lehikoisen teoksessa Oppimiskokemuksia, Tanssiteatteri Eri.

 

Vuoden 2008 loppuun Kai Lehikoinen toimi Taideteollisen korkeakoulun ja Teatterikorkeakoulun yhteisen koulutus- ja kehittämisinstituutin IADEn varajohtajana ja sen esittävien taiteiden tiimin päällikkönä. Instituutin toiminnan päättyessä Kain virka siirrettiin Teatterikorkeakouluun vuoden 2009 alusta. Tällä hetkellä Kai vastaa TeaKissa koulutus- ja kehittämispalveluja tuottavan yksikön toiminnasta ja johtaa Euroopan Sosiaalirahaston rahoittamaa valtakunnallista koordinaatiohanketta. Lisäksi hän opettaa sivutoimisesti Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella tanssianalyysia, kriittisiä teorioita ja yhteiskunnallisia näkökulmia tanssiin sekä ohjaa opinnäytetöitä.

Teatterikorkeakoulun Koukessa Kai kehittää yhdessä asiantuntijatiiminsä kanssa liiketoiminnallisia palveluja, joissa hyödynnetään osallistavia, teatterilähtöisiä ja toiminnallisia menetelmiä sekä luovaa ja kehollista osaamista eri tarpeisiin, esimerkiksi hyvinvoinnin tuottamiseen ja työyhteisöjen toiminnan kehittämiseen. ESR:n rahoittamassa Kolmas Lähde –hankkeessa hän johtaa monialaista projektitiimiä, jonka tehtävänä on auttaa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen yhdistyksiä kehittämään kunnille ja yrityksille tarjottavia hyvinvointipalveluja. Hankkeessa ovat Teatterikorkeakoulun lisäksi mukana Suomen Liikunta ja Urheilu ry, Suomen nuorisoyhteistyö – Allianssi ry ja Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore. Pilottiprojektien kautta hanke kytkeytyy 50 yhdistyksen palvelutoiminnan kehittämiseen eri puolilla Suomea.

Kai Lehikoinen pohtii, ettei pystyisi tekemään nykyistä työtään koulutus- ja kehittämispäällikkönä ilman omakohtaista suhdetta taiteelliseen työskentelyyn. Monet nykyisessä tehtävässä tarvittavista taidoista, esimerkiksi toiminnan ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tarkka havainnointi, rohkeus kokeilla ja yhdistellä sisältöjä poikkialaisesti sekä kyky suunnitella ja toteuttaa haasteellisia projekteja yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa ovat kehittyneet usein juuri taiteellisen työskentelyn myötä.

Viime vuosien haasteelliset projektit ovat olleet niin suuria ja aikaa vieviä, että Kailla ei ole ollut tilaisuutta paneutua omaan taiteelliseen työskentelyyn. Tarve jäsentää omaa ajattelua ja ilmaista ideoita tanssi- ja esitystaiteen keinoin on kuitenkin elänyt taustalla koko ajan.

Skräckaffären: Johanna af Shultén ja Riko Eklundh musikaalissa Lilla Skräckaffären, kor. Kai Lehikoinen, Åbo Svenska Teater.

 

Tällä hetkellä Kai työstää tanssitaiteilija Satu Tuittilalle tekemäänsä koreografiaa Lainattuja lauseita ja painojälkiä. Teos tulee ensi-iltaan 24.4.2009 kolmen koreografin yhteisillassa Triangel. Kun Satu pyysi mukaan projektiin, Kai tajusi, että hän oli lykännyt omaa taiteellista toimintaansa liian pitkään. Koskaan ei löydy sopivan rauhallista hetkeä vaan tila taiteen tekemiseen on otettava itse. Kulunut vuosi on osoittanut Kaille, että taiteellista työtä on mahdollista tehdä sivutoimisesti päätyön ohella. Projekti pitää vaan suunnitella ja aikatauluttaa huolellisesti. Ympärille tarvitaan ammattitaitoinen tuotantotiimi ja harjoiteltaessa muut ajatukset pitää sulkea harjoitussalin ulkopuolelle.

Lähes vuoden kestänyt työprosessi on ollut Kain mukaan syklimäinen ja mahdollistanut palaamisen aina uudelleen eri kohtiin. Tällainen työtapa sopii Kaille tässä elämän tilanteessa. Syklimäisyys antoi hänelle mahdollisuuden pohtia rauhassa identiteetin kerronnallista luonnetta ja tutkia, miten hienoviritteisiä viestejä ja moniulotteisia merkityksiä voidaan ruumiillistaa esityksessä.

Kaille sitoutuminen merkitykselliseen ja vaikutusmahdolliseen työhön on tärkeää ja nielee paljon aikaa. Tämän hetkinen työ Helsingissä on varsin haasteellista ja työmatkoineen työpäivät ovat keskimäärin 13 tuntisia.

Työn vastapainona hän rentoutuu hyvien ystävien seurassa ja matkustamalla paljon ja kauas. Viimeisen puolentoista vuoden aikana Kai mainitsee käyneensä 15 eri maassa, osassa kahdesti. Erityisesti Etelä-Afrikka on vienyt Kain sydämen. Hän voisi hyvin kuvitella asuvansa ja työskentelevänsä siellä. Kapkaupunki, ilmasto ja elämisen rentous ihastuttaa erityisesti. Suomessa olemme stressaantuneita, ylisuorittavia, ahdistuneita ja väsyneitä pimeässä ja kylmässä. Etelä-Afrikassa Kain mukaan elämä on elämänmyönteistä, iloista ja ennen kaikkea lämmintä.

Kain mielimaisema: Pöytävuori Kapkaupungissa

 

PIGU-kuva: Kain haave olla pingviini Boulder Beachillä, Etelä-Afrikassa