 |
|  |
| | | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
| |
|
KUUKAUDEN TANSSITAITEILIJA
Kesäkuun tanssitaiteilija Helena Romppanen (1963) on turkulainen freelance tanssitaiteilija, joka on valmistunut Tukholman Danshögskolanissa. Helena Romppanen on työskennellyt tanssijana Aurinkobaletissa ja lukuisissa freelance produktioissa. Hän on tanssinut mm. Riitta Vainion, Tiina Lindforsin ja Aki Suzukin teoksissa. Vuonna 2009 Romppanen sai SKR/Varsinais-Suomen rahaston 1-vuotisen taiteilija-apurahan.
Helena Romppanen rakasti jo lapsena kaikenlaista liikkumista, temppujen tekemistä, kiipeilyä ja tanssimista. Helenalla on kolme sisarusta, joiden kanssa hän leikki usein hienoja naisia tanssiaisissa. Hänen vanhemmillaan oli suhteellisen laaja äänilevyvalikoima, jota siskokset käyttivät hyväkseen. Helenan suosikkimusiikkia olivat Straussin valssit, Bach, Tsaikovskyn Joutsenlampi, ooppera ja operetit, kuten " Iloinen leski" ja "Intiaanin lemmenkutsu", ja " luostarinpuutarhassa", tangomusiikki sekä myöhemmin pop ja rockmusiikki. Hameet ja muu hienous leikkeihin lainattiin äidin vaatekaapeista. Välillä siskokset tanssivat puutarhassa tuulen huminassa ja hyräilivät itse. Joskus perheen isä piti tytöille kuntopiiriä. Sisarukset suorittivat olohuoneessa ja muissa huoneissa temppuradan, johon kuului sohvalla hyppimistä, pöytien ja tuolien välistä ja alla ryömimistä, mattoon kääriytymistä, loikkimista, tanssiaskeleita äidin kanssa, vatsalihasliikkeitä ja muuta hyödyllistä liikuntaa. Lapsuudessa tanssi oli Helenalle ensisijaisesti liikkumisen iloa ja itseilmaisua. Hän muistaa äidin kertoneen Maja Plitsetskajan esiintymisestä Turun konserttisalissa ja tv:stä hän katsoi joskus Pilobolus-ryhmän esityksiä. Helena aloitti voimistelun Turun urheiluliitossa ja jatkoin siellä telinevoimistelun valioryhmässä. Kerran voimisteluharjoituksissa he saivat improvisoida tanssia jumppasalin näyttämöllä tarkoituksena saavuttaa pehmeyttä permantosarjoihin. Kokemus oli Helenalle valtava. Helenan voimistelunohjaaja oli sitä mieltä, että tytön tulisi hakeutua tanssin pariin. Ja niin Helena aloitti tanssin harrastuksen ensin Mona Koivusen jazztanssikoulussa ja myöhemmin Raija Lehmussaaren balettikoulussa. Balettikoulusta Helena siirtyi pikkuhiljaa Aurinkobaletin tanssijaksi. Hän tanssi Aurinkobaletissa vuosina 1985–1989 ja uudelleen vuosina 1999–2003. Aurinkobaletin vuodet Helena muistaa työntäyteisinä. Ensi-iltateosten harjoitusten lisäksi oli paljon esityskiertueita. Tuohon aikaan Helena koki erikoisen hengellisen kokemuksen tanssiessaan ja se herätti hänessä todellisen kutsun ja tietoisen tahdon tanssia.
Kuva teoksesta Final stunt Helena suoritti opinnot Tukholman Danshögskolanissa. Tuolloin oli valittavana pedagoginen tai koreografin koulutuslinja eikä yksinomaan tanssijan työhön painottuvaa yleislinjaa ollut vaan tanssijan työhön liittyvä koulutus sovellettiin pedagogin koulutusohjelmaan. Opiskelu Danshögskolanissa oli Helenalle todella antoisaa aikaa ja opettajakunta innostavia, taitavia pitkänlinjan ammattilaisia. Iskra Ring, joka oli jo tuolloin Danshögskolanissa baletin pääaineen opettaja, kannusti Helenaa jatkamaan edelleen tanssijantyössä. Ring osoitti myös laajaa tietämystä ja kiinnostusta kaikkea tanssinkentällä tapahtuvaa kohtaan, erilaisista työtavoista ja harjoitteista erilaiseen tapaan hahmottaa myös tanssinteosten sisällöllistä kuin liikemateriaalistakin antia. Modernia tanssia Danshögskolanissa opetti Christel Wallin, joka oli työskennellyt Graham co. tanssijana useita vuosia ja oli myös toiminut Martha Grahamin assistenttina. Helena opiskeli myös Tukholman Balettakademissa tiiviskursseilla nykytanssia ja modernia jazzia Val Suarezin ja Guido Tuverin johdolla. Helenaa kiinnosti tanssinopiskelussa myös teoria ja tutkimustyö. Kuitenkin tanssin kokemuksellinen puoli, tekijyys ja esiintyjyys liikkeen ja tanssin toteuttamisessa olivat hänelle luonteenomaisempia tapoja toteuttaa tanssijuuttaan. Helena halusi silloin oppia lisää, yllättyä ja kehittyä tanssijana. Tämä asenne on säilynyt hänessä ja hän kokee edelleen, niin omissa töissäni kuin muidenkin ohjaamissa koreografioissa, olevansa tutkimusmatkalla ja löytävänsä aina uusia asioita. Työn kautta hän omaksuu uutta tietoa ja taitoa, jonka avulla hän voi kehittyä niin tanssijan työssään kuin ihmisenä yleensä. Tällaista synteesiä tanssin ja ihmisen itseksi tulemisen tiedostamisessa tutkittiin ja työstettiin Riitta Vainioin tanssiryhmässä Sacrum, jossa myös Helena oli mukana. Perinteisten tanssitekniikoiden lisäksi ryhmän käytössä oli laaja arsenaali erilaisia mieltä ja kehoa yhdessä jäsentäviä 'kehotekniikoita'. Somaattisia harjoitteita, liikemeditaatioita, autenttista liikettä tai improvisaatiotehtäviä ei käytetty pelkästään uusien teosten ja liikemateriaalin tuottamiseen, vaan tanssiharjoitteista johdettiin primaari-integraatiolla työstettäväksi myös itsetuntemuksellinen ja terapeuttinen syvyys. Eeva Kaario-Kelan, (joka oli opiskellut mm. Erik Hawkinsin ja Aki Loikkasen johdolla tanssia, kinesteettisen aistimisen ja lihasten pitkittämiseen liittyvää tekniikkaa ja menetelmiä) kanssa ryhmä tutki myös liikeaistimisen paikallista kohdentumista ja suuntautumista kehossa suhteessa tilaan. Työskentelyssä lähdettiin liikkeelle aistimusten tunnistettavuudesta tilallisissa suhteissa, jolloin liikeaistimuksen tunnistaminen, kohtaaminen ja suuntaaminen herättävät ja tuovat kehossa esiin 'uudelleen järjestäytymisen’ ja uuden linjautumisen lihaksen ja luun välisessä jännitteessä.
Kuva teoksesta Ikiwanha Riitta Vainion kanssa Helena Romppanen on tutustunut myös liturgisen tanssin liikkeistöön ja toteuttanut yhdessä eri työryhmien kanssa useita kirkkotanssiteoksia. Näiden teosten liikemaailmaan ja ilmaisuun valmistaudutaan kristillisen kontemplatiivisen rukousperinteen pohjalta, jota Helena on opiskellut ja harjoittanut n. 15 vuotta karmeliittasisarten ja veljien johdolla. Helenan tanssilmaisuun hiljaista minimalismia on tuonut tutustuminen japanilaisen butoh-tekniikan eri harjoitteisiin, etenkin bisoku-harjoitukset. Vuodesta 2001 lähtien Helena on toteuttanut siskonsa Hannele Romppasen kanssa useita mediaperformansseja, joissa liikemaailman suunnittelussa on käytetty bisokusta löydettyjä aihioita. Myös Hannelen luoma kuvallinen, muuntuva tilamaailma on avannut Helenalle tilan ja liikkeen suhteen hahmottumisessa uuden ulottuvuuden. Japanilaisen tanssija-koreografi Aki Suzukin kanssa Helena on edelleen opiskellut myös traditionaalisia japanilaisia tansseja ja uutta suhdetta butohin lähtökohtiin Suzukin luoman Hikari-tanssitekniikan kautta.
Kuva teoksesta Naarastus/ koreografia Hannele ja Helena Romppanen Helena Romppanen kokee olevansa ennen kaikkea tanssija mutta työssä yhtä tärkeitä ovat myös muut osa-alueet kuten koreografin työ, esitysten suunnittelu ja opetustyö. Helena työskentelee säännöllisesti hoitaen omaa tanssijan työvälinettä, kehoaan. Päivittäinen perustreeni koostuu keskustan tukilihaksiston lämmittelyjumpasta, puolen tunnin meditaatio/ rukoushetkestä, venyttelystä ja baletin tanko- ja keskilattiaharjoitteista. Joskus hän käy lisäksi kuntosalilla. Varsinainen liikemateriaalin kanssa työskentely riippuu työn alla olevan teoksen laaduista ja dynamiikasta sekä sisällöllisestä aiheistosta. Uuden teoksen aiheen työstämisessä Helena keskittyy aluksi sen rakenteen hahmottumiseen. Teoksen tilallis-avaruudelliset ja ajalliset painopisteet luovat viitejärjestelmän, jossa kehon ja liikkeen painovoimallinen suuntautuminen voi löytää uomansa, jolloin myös alkuidean sisällölliset teemat avautuvat vähitellen. Tanssin tekemisen suhteen Helena on avoin. Perinteisemmän tanssiteoksen koreografian suunnittelun lisäksi jotkut teokset vaativat liikkeellistä ilmapiiriä, jossa keho saatetaan erilaisten harjoitusten avulla tietynlaiseen, teokselle tarkoituksenmukaiseen valmiustilaan. Helenalle ominaisin lähtökohta on hiljainen, vastaanottava ja kuunteleva laajentuminen tilaan, eräänlainen suostuminen.
Kuva teoksesta Ikiwanha Uudenlaiseksi kiinnostavaksi haasteeksi Helena on kokenut työssään erilaiset poikkitaiteellisiset oopperaproduktiot ja galleriatyöskentely-yhteistyöt. Näiden kautta taiteentekemisen yhteisöllisyys, mahdollisuudet sisentävät myös yleisön kokemuksia ja osallistumista niin teoksen valmistus- kuin esittämisvaiheessakin, ovat laajentaneet hänen omaa ammatillista kokemuskenttään ja käsittämäänsä työnkuvaa tanssijuudesta. Helenalle tanssijuus on kutsumustyö, elämisentapa, kyky hahmottaa maailmaa ja ihmiskuntaa, josta hän on osa ja joka on myös osa häntä. Tanssi on työ, jonka kautta Helena on yhteydessä, etsii ja tutkii ihmisenä olemisen mysteeriä, sen arkea ja pyhyyttä. Tanssi on myös yksi mahdollisuus tehdä tästä näkymättömästä suhteesta jaettavissa oleva prosessiivinen tila, joka voi ylittää erillisyyden, tuoda ihmisiä yhteen ja eheyttää. Tanssi on kommunikaatiota.
Kuvat teoksesta Audifilia/Koreografia Riitta Vainio |
